Oulussa oli viime viikonloppuna, 28.-29.7.2017, perinteinen Qstock musiikkifestari. Festarit on järjestetty jo 15. kertaa, vuodesta 2003 alkaen, ja ensimmäisiä festareita lukuunottamatta sähköistyksestä on vastannut Aro Systems.
Tänäkin vuonna asennusryhmää työmaalla johti, vuosien kokemuksella, asentajamme Jukka Lalli. ”Festarialuetta on vuosien aikana kehitetty, mikä on osaltaan helpottanut väliaikaisen sähköverkon rakentamista ja luonnollisesti myös vuosien kokemuksemme auttaa kun tiedämme jo hommaan tarttuessamme mitä on tarkoitus saada aikaan” toteaa Jukka.
Toinen Jukka eli projektipäällikkömme Jukka Väisänenkin on jo useamman kerran ollut mukana Festarialuetta sähköistämässä. ”Itse asennustyö alueella on noin viikon tiukka rutistus mutta valmisteluja työn eteen tehdään useita viikkoja” Jukka Väisänen kertoo.
Qstock on vakiinnuttanut asemansa suomalaisessa festarimaailmassa ja tänäkin vuonna festari myytiin loppuun jo viikkoja ennen itse tapahtumaa. Aro Systems oli vahvasti ja näkyvästi mukana festareilla.