fbpx

Fredriksberg – toimitilat Helsingissä

Fredriksberg muodostuu neljästä toisiinsa kytketystä toimistotalosta, jotka rakennetaan vaiheittain. Ensimmäinen vaihe, Fredriksberg A, valmistui Sturenkadun ja Aleksis Kiven kadun kulmaan keväällä 2018. Aro Systems vastasi kohteen sähköurakoinnista.

Kauppakeskus Redi

Redi on 20. syyskuuta 2018 avattu kauppakeskus Helsingin Kalasatamassa. Redi on Helsingin kantakaupungin suurin kauppakeskus, pääkaupunkiseudun viidenneksi suurin ja koko Suomen seitsemänneksi suurin. Aro Systems vastasi kohteen yleisten tilojen ja parkkihallin sähköurakoinnista.

Scandic Grand Central Helsinki

Scandic Grand Central Helsinki sijaitsee Helsingin Rautatieasemalla. Helsingin päärautatieaseman kiinteistön on suunnitellut Eliel Saarinen. Rautatiehallituksen toimistotilat eli VR:n pääkonttorina toimineet tilat valmistuivat vuonna 1909. Koko elinkaarensa ajan tilat ovat mukautuneet kunkin ajankohdan tarpeisiin. Rakennus on suojeltu ja rakennusvalvonnan toimesta kohde oli luokiteltu poikkeuksellisen vaativaksi rakennuskohteeksi.

Hotelli on Suomen kolmanneksi suurin. Uudisrakennukseen valmistui noin 120 hotellihuonetta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on runsaat 4 000 m². Loput huoneet sijaitsevat saneeratussa päärautatieasemaan kuuluvassa kiinteistössä. Hotelli on kokonaisuudessaan laajuudeltaan noin 27 000 m². Aro Systems vastasi kohteen uudis- ja peruskorjausosan sähköurakoinnista.

Hotellin lähes 500 ajattoman tyylikästä ilmastoitua huonetta tarjoavat kattavan valikoiman ensiluokkaiseen hotellielämykseen.
Scandic Grand Central Helsinki
Historiallisen rakennuksen käytävät ovat suojeltuja ja niille ei voinut asentaa mitään talotekniikka. Kaikki tekniikka on kuljetettu huoneiden, eteisten ja kylpyhuoneiden puolelta.

Original Sokos Hotel Presidentti uudistui

Helsingin keskustassa sijaitseva ikoninen hotelli siirtyi uuteen aikaan, kun siitä luotiin tarinallinen, suomalaisia ilmiöitä esittelevä hotelli. Uudistuksen konseptisuunnittelu on Paola Suhosen ja Ivana Helsingin käsialaa.

Runsaat kaksi vuotta kestäneessä peruskorjauksessa uusittiin lähes 500 hotellihuonetta, aula- ja kokoustilat sekä ruokaravintola. Korjaustyöt tehtiin vaiheittain, ja hotelli oli koko peruskorjauksen ajan käytössä.

Peruskorjauksen yhteydessä kiinteistön sisätilat ja talotekniikka uusittiin lähes kokonaan ja Aro Systems vastasi kohteen sähkötöistä projektipäällikkö Olli-Pekka Kahloksen johdolla.

Hanketta on tehty tiiviissä yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Hyvän suunnittelun ja yhteistoiminnan avulla on mahdollistettu se, että hotelli on voinut pitää ovensa auki koko ajan, eikä häiriötä ole juurikaan aiheutunut hotellin päivittäiselle toiminnalle, Kahlos sanoo.

Lue lisää hankkeesta.

 

Elinkaarimallilla Oulun Haukiputaalle toteutettu moderni uudisrakennus koulu- ja päiväkotikäyttäjälle. Aro Systems vastasi kohteen sähkö-, tele- ja tietoverkkojen toteutuksesta.