Espoon Mikkelään rakennettava liiketilakiinteistö tulee palvelemaan monipuolisesti. Osoitteeseen Teirinsyrjä 2 B rakentuu yhteensä noin 7 200m² laajuinen rakennus, johon tulee noin 2 500m² laajuinen K-Supermarket ja noin 4 700m² laajuinen Onninen Express -myymälä.

Työt tontilla käynnistyvät maanrakennustöillä marraskuun alusta 2021, ja hanke valmistuu marraskuussa 2022.

Aro Systems toteuttaa kohteen sähköurakoinnin.

Elintarvikealan tuotantolaitos rakentuu Vantaan Piispankylään osoitteeseen Kisällintie 11. Rakennuksen tilat räätälöidään vastaamaan käyttäjän tarpeita ja toimintoja. Bama Fresh Cuts valmistaa syöntivalmiita salaatteja, vihanneksia ja hedelmiä kuluttajille sekä ammattikeittiöille. Rakennukseen toteutetaan elintarviketuotantoon sopivia lämpösäädeltyjä tiloja tuoreiden tuotteiden jatkojalostamista varten. Lisäksi tuotantolaitokseen toteutetaan toimisto- ja varastotilaa. Rakennuksen laajuus on noin 6000 bruttoneliömetriä.

Aro Systems toteuttaa kohteen sähköurakoinnin ja rakennusautomaation.

Vuodesta 2007 saakka Helsingissä toiminut Euroopan kemikaalivirasto on muuttanut pääkonttorinsa uusiin tiloihin Helsingin Telakkarantaan. Kahdeksankerroksinen toimistotalo on osittain rakennettu ulkovaipaltaan suojellun vanhan puutyöpajan päälle. Toimistorakennus liittyy lasisen yhdyssillan kautta naapuritontille tehtyyn, asemakaavassa suojeltuun vanhaan konepajarakennukseen, joka on muuttunut moderniksi konferenssikeskukseksi.

Toimisto- ja konferenssikokonaisuuteen sisältyy kaksi rakennusta, joissa on noin 17 700 vuokrattavaa neliötä ja noin 22 500 bruttoneliötä. Aro Systems vastasi kohteen sähköurakoinnista. Kuva: L Arkkitehdit Oy

Tampereen kaupunginarkistolle rakennetaan uudisrakennus Hervannan kaupunginosaan Hermiankadun ja Saavutustenkadun kulmaukseen. Rakennustyöt aloitetaan marraskuussa, ja suunnitelman mukaan tilat otetaan käyttöön helmikuussa 2023. Hankkeen kustannukset ovat yhteensä 7,4 miljoonaa euroa.

Kaupunginarkiston suunnittelussa ja rakentamisessa noudatetaan yleisten rakentamismääräysten lisäksi arkistolain määräyksiä ja ohjeita arkistotiloista. Uuteen rakennukseen tulee arkistotiloja noin 1200 neliömetriä, asiakaspalvelutiloja noin 150 neliömetriä, tukitiloja 130 neliömetriä sekä henkilökunnan tiloja noin 210 neliömetriä. Kokonaishuoneistoala on 2328 neliömetriä.

Valtioneuvoston vuokraama, ulkoministeriön käytössä oleva suojeltu kiinteistö Helsingin Katajanokalla koki perusteellisen remontin. Keskeinen tavoite oli luoda talossa työskenteleville mahdollisimman hyvät työskentelyolot.

Venäjän sotaväen kasarmina alun alkaen palvellut Merikasarmi on ollut Suomen ulkoministeriön käytössä 1980-luvulta lähtien. Kun mittava peruskorjaus kesään 2021 mennessä valmistuu, kaikki ministeriön noin 800 Suomessa työskentelevää henkilöä mahtuvat samaan kiinteistöön. Työpisteitä on yhteensä 650. Aro Systems vastasi kohteen sähköurakoinnista.