Tampereen kaupunginarkistolle rakennetaan uudisrakennus Hervannan kaupunginosaan Hermiankadun ja Saavutustenkadun kulmaukseen. Rakennustyöt aloitetaan marraskuussa, ja suunnitelman mukaan tilat otetaan käyttöön helmikuussa 2023. Hankkeen kustannukset ovat yhteensä 7,4 miljoonaa euroa.

Kaupunginarkiston suunnittelussa ja rakentamisessa noudatetaan yleisten rakentamismääräysten lisäksi arkistolain määräyksiä ja ohjeita arkistotiloista. Uuteen rakennukseen tulee arkistotiloja noin 1200 neliömetriä, asiakaspalvelutiloja noin 150 neliömetriä, tukitiloja 130 neliömetriä sekä henkilökunnan tiloja noin 210 neliömetriä. Kokonaishuoneistoala on 2328 neliömetriä.

S-ryhmän päivittäistavaroiden logistiikkakeskus sijaitsee Sipoon Bastukärrissä, joka otettiin kokonaisuudessaan käyttöön vuonna 2018.

Logistiikkakeskus oli yksi suurimmista rakennusprojekteista Suomessa. Sen pinta-alaksi tuli noin 189 000 bruttoneliömetriä ja tilavuudeksi noin 3 400 000 kuutiometriä. Kun työmaan kiersi ympäri, matkaa kertyy noin kaksi kilometriä.

Logistiikkakeskus on suunniteltu energiatehokkaaksi ja sille haetaan BREEAM-ympäristöluokitusta. Kohteessa hyödynnetään lämmitys- ja jäähdytysenergiana maalämpöä.

Aro Systems vastasi kohteen LVI-urakoinnista.

Tampereen ydinkeskustaan, junaradan päälle on rakennettu kansi, jonne toteutetaan monitoimiareenan ja tornitalojen kokonaisuus. Kaupunginosat yhdistävästä Kannesta luodaan vuorokauden ympäri elävä ja innostava ympäristö, jonne toteutetaan asumisen lisäksi erilaisia yksityisiä ja julkisia tiloja. Monitoimiareenasta tulee urheilu- ja viihdetapahtumien keskus sekä Ilveksen ja Tapparan uusi kotiareena.

Tampereen Kannen Topaasi ja Kruunu.

Topaasin moderni profiili kohoaa 16 kerrokseen saakka. Rakennuksen alimpiin kerroksiin Kiinteistö Oy Kannen Kruunuun sijoittuu toimistotiloja. Torniosaan Kannen Topaasin kerroksiin 7-16 tuli puolestaan 105 asuinhuoneistoa käytännöllisistä kaupunkiyksiöistä saunallisiin kolmioihin. Asukkaiden yhteiselle kattopihalle on käynti 8. kerroksesta. Aro Systems vastasi kohteen sähköurakoinnista.

Aro Systems vastasi tämän uuden 12-kerroksisen rakennuksen sähkö- ja lvi-töistä.

Merimieseläkekassalle rakennettu kiinteistö tulee olemaan kiinteä osa Tapiolan keskustaa ja liiketilojen osalta rakennus liittyy viereiseen Ainoan kauppakeskukseen. Kiinteistöön rakennettiin nykyaikaiset, energiataloudelliset ja vähän ympäristöä kuormittavat talotekniikkaratkaisut. Asunnot varusteltiin muun muassa huoneistokohtaisella lämmöntalteenotolla varustetulla ilmanvaihdolla, tehokkaalla viilennyksellä ja helppokäyttöisillä ohjausjärjestelmillä.

Rakennuksen liiketilaosioille haetaan LEED-sertifiointi, joka tarkoittaa esimerkiksi valaistusratkaisujen osalta LEED-vaatimusten huomioimista. LEED-sertifiointi on rakennuksille ja kiinteistöille tarkoitettu kansainvälinen ympäristösertifiointijärjestelmä. Se myönnetään rakennuksille, jotka ovat täyttäneet vaaditut kiinteistön käyttöön ja ylläpitoon liittyvät ympäristöasiat.

Länsimetro on rakennuttanut metrovarikon Sammalvuoreen. Sammalvuoren varikkotoiminnoilla on maan alla kaksi hallia – toiseen tulevat junien yösäilytystilat 20 junayksikölle ja toiseen huoltotoiminnot. Huoltohallin pituus on noin 300 metriä ja sen leveys on mitoutettu kolmen junan mukaan. Työskentelytiloineen leveys on noin 25 m. Huoltohallin pohjoispäätyyn sijoitetaan lisäksi teknisiä tiloja. Junien säilytystilan pituus on noin 400 m ja sen leveys noin 26 m. Varikko valmistui vuonna 2020. Metrovarikko on metrojunien säilytys- ja huoltopaikka. HKL aloitti Länsimetron rataosuudelle sijoittuvan varikon varustamisen vuonna 2021. Metroliikenteen arvioidaan jatkuvan Matinkylästä pääteasemalle Kivenlahteen vuonna 2023.