Kilpailu- ja kuluttajavirasto on hyväksynyt CapMan Special Situationin sijoituksen Aro Systemsiin ja kaupan toimeenpano on saatettu päätökseen.

Sijoituksen toimeenpanon yhteydessä Aro Systemsille on aikaisemmin kerrotun mukaisesti nimitetty uusi hallitus, jonka puheenjohtajana toimii Panu Routila. Muut hallituksen jäsenet ovat Antti Uusitalo ,Tuomas RinnePaavo Aro ja Olli-Heikki Kyllönen.

Valaistuksen päivittämisellä voidaan saavuttaa merkittäviä säästöjä sähkönkulutuksessa. LED-valaistukseen siirryttäessä valaistuksen sähkönkulutus laskee tapauskohtaisesti jopa 40­­­­­­­­­­–60 %. Sähkönkulutuksen vähenemisen lisäksi valaistukseen käytettävät ylläpitokulut laskevat LED-valaistuksen pidemmän käyttöiän ansiosta.

Pienoisloistelamput, loistelamput ja osa halogeenilampuista tulevat poistumaan markkinoilta vuoden 2023 kuluessa. Poistuvia tuotteita sisältävän valaistuksen päivittämiseen on kaksi tapaa. Vanhan valaisimen tilalle voidaan vaihtaa uusi nykyaikainen LED-valaisin, joka on monessa tapauksessa järkevin toimintatapa. Vaihtoehtoisesti olemassa olevaan valaisimeen voidaan vaihtaa nykyisen valonlähteen tilalle uusi LED-lamppu. Tällöin tulee kuitenkin varmistaa lampun yhteensopivuus valaisimen kanssa ja toteuttaa mahdolliset valaisimen muutostyöt.

Aro Systemsin tarjoamassa kiinteistön valaistuskartoituksessa selvitämme nykyisen valaistuksen päivittämismahdollisuudet ja tarpeet, joiden perusteella laadimme toimenpide-ehdotuksen ja tarjouksen valaistuksen nykyaikaistamisesta. Toimenpiteet perustuvat nykyisten valaisimien kuntoon ja toteutusratkaisun kustannustehokkuuteen.

Kysy lisää ja tilaa valaistuskartoitus kiinteistöösi tästä!

 

 

Uusiutuvan aurinkoenergian hyödyntäminen lisääntyy hyvää vauhtia. Ympäristöystävällisen sähköntuotannon kasvupotentiaali kohdistuu erityisesti suuriin kiinteistöihin, kuten asuinkerrostaloihin, kouluihin sekä liike- ja teollisuusrakennuksiin.

Laitteistojen alentuneet hankintakustannukset ja energianhinnan nousu ovat lisänneet kiinnostusta aurinkosähköjärjestelmiä kohtaan. Investoinnin suorana hyötynä on omavaraisesti ja paikallisesti tuotettava sähkö, jonka lisäarvona rakennuksen hiilijalanjälki pienenee.

 

Janne Nyholm

”Aurinkosähkö on järkevä investointi, sillä se vähentää tarvetta ostaa sähköä ja mahdollistaa jopa ylituotannon myymisen verkkoon ”, sanoo Aro Systems Oy:n Energiaratkaisujen työnjohtaja Janne Nyholm.

Hän toppuuttelee kuitenkin mitoittamasta järjestelmää liian suureksi, sillä ensisijainen tarkoitus on tuottaa sähköä kiinteistön omaan käyttöön. Ylimääräisen sähkön toimittamisesta on tehtävä sopimus verkkoyhtiön kanssa ja sitä myydessä saa arviolta vain kolmanneksen markkinahinnasta. Tämä selittyy myyntiin liittyvillä kuluilla sekä summasta pois jäävistä veroista ja siirtomaksuista.

Tuotannon ja käytön epäsuhta johtuu vuorokauden ja vuodenaikojen vaihteluista. Aurinkoisena kesäpäivänä sähköä riittää myyntiin, kun vastaavasti talvella sitä joudutaan ostamaan verkkoyhtiöltä. Käytännössä aurinkoenergialla voidaan kattaa vain osa vuotuisesta kulutuksesta.

Järjestelmän taloudellista kannattavuutta voidaan parantaa ohjaamalla tuotantoa mahdollisimman paljon omaan käyttöön. Tähän soveltuvasta talotekniikasta merkittävimpiä ovat lämminvesivaraajat, ilmanvaihtolaitteet ja lämpöpumput. Hellejaksojen runsasta aurinkosähköä saadaan kulumaan tilojen viilennyksessä. Entisestään yleistyvien sähkö- ja hybridiautojen latauspisteet ovat käyttökohteita, jotka tulee huomioida jo järjestelmien mitoituksessa.

Tuotantoa ja omaa käyttöä pystytään hallinnoimaan älykkäillä ohjausjärjestelmillä. Muuhun rakennusautomaatioon integroidut ratkaisut reagoivat reaaliajassa olosuhteiden muutoksiin.

TALOYHTIÖT SUOTAISAMPAAN ASEMAAN

Vuoden 2023 alusta voimaan astuva asetusmuutos edistää aurinkosähkön hyödynnettävyyttä usean asunnon kiinteistöissä. Valtioneuvoston hyväksymät toimet kohdistuvat rajoituksiin, jotka ovat estäneet ylituotannon siirtämistä asukkaiden käyttöön.

Uusi asetus mahdollistaa energiayhteisön tai aktiivisten asiakkaiden ryhmän perustamisen taloyhtiöön. Tällöin kiinteistön kulutukselle mitoitetun aurinkosähköjärjestelmän ylimääräinen energia on hyödynnettävissä esimerkiksi asunnoissa tai myytävissä edelleen.

Taloyhtiön enemmistön kannatus riittää käynnistämään aurinkosähköhankkeen. Päätöstä seuraa kaikkien osallisuus hankinnoissa ja energiayhteisössä. Mikäli enemmistö jää saavuttamatta, nousee vaihtoehdoksi kustannukset ja tuotannon jakava aktiivisten asiakkaiden ryhmä.

Suuri tarkoituksella ylimitoitettu järjestelmä vaatii kahden kolmasosan kannatuksen. Nämä osakkaat osallistuvat kustannuksiin ja muodostavat energiayhteisön. Sen jäsenyys on aina sidottu kulutuspaikkaan ja siirtyy asunnon myynnin yhteydessä uudelle omistajalle.

Energiayhteisöjen lisäksi sähkön netotuksen mahdollistaminen parantaa pientuotannon kannattavuutta. Netotuksessa lasketaan mittausjakson tuotanto ja kulutus yhteen, jolloin saadaan yksi summa laskutuksen tai hyvityksen perusteeksi.

Kauppakeskuksissa energiayhteisö on muodostettavissa yritysten kesken, silloin kun niiden liiketiloilla on omat sähkömittarinsa.  Teollisuuden ja muiden alojen tuotantolaitoksissa sähköä kuluu yleisesti niin paljon, että sitä jää harvoin myytäväksi.

Aurinkosähkön keskeisenä ulottuvuutena on ympäristöystävällisyys. Järjestelmä vähentää päästöjä, mikä nostaa kiinteistön myynti- ja vuokra-arvoa sekä yleistä imagoa. Suomessa rakennukset kuluttavat noin kolmasosa kaikesta energiasta. Aurinkosähkön lisääntyvä tuotanto edistääkin EU:n ja kansallisen ilmastolain asettamia tavoitteita hiilineutraaliudesta.

KOHDEKOHTAISILLA RATKAISUILLA

Ideaalitilanteessa aurinkosähköjärjestelmä huomioidaan jo uudisrakennuksen suunnitteluvaiheessa. Katolle asennettavien paneeleiden sijoittelu voidaan tällöin optimoida muihin rakenteisiin ja talotekniikkaan.

Jälkiasentaminen olemassa oleviin kohteisiin vaatii katon kantavuuden tarkastuttamisen, jotta se kestää paneeleiden, telineiden ja mahdollisten lisäpainojen kuorman. Selvityksen voi teettää rakennesuunnittelijalta ja sen tukena käyttää rakennuspiirustuksia.

Kiinteistöjen välillä saattaa olla mitoituseroja, jotka johtuvat ajan saatossa muuttuneista vaatimuksista. Vanhoissa kohteissa asentamisajankohta kannattaa sovittaa lähitulevaisuudessa siintävän kattoremontin yhteyteen. Samalla pystytään tarkistamaan katon kantavuus ja vahvistamaan sitä tarvittaessa.

Aurinkosähköjärjestelmien asentaminen poikkeaa monin tavoin alan tavallisista työtehtävistä. Lupa-asiat kannattaa selvittää jo ennen hankintapäätöstä kunnan rakennusvalvonnalta ja sähköverkonhaltijalta.

Verkkoon kytkeminen vaatii luvan lisäksi S2-sähköasennusoikeuksia ja tavanomaisesta poikkeavan käyttöönottotarkastuksen. Toteutuksessa ja suunnittelussa on syytä korostaa vaikutusta kiinteistön turvallisuuteen. Tähän päästään laadukkailla komponenteilla ja ammattitaitoisilla asennuksilla, joihin sisältyy asianmukaiset merkinnät sekä dokumentaatiot.

Aro Systemsin vankka LVISA-osaaminen tekee yhtiöstä vahvan ja luotettavan aurinkosähköjärjestelmien toimittajan. Talotekniikan asiantuntijana se pystyy tarjoamaan asiakkailleen kokonaisuuksia, jotka kattavat kaiken suunnittelusta huoltoon.

 

Lisätietoja:

Janne Nyholm, Työnjohtaja
050 5981 385
janne.nyholm@arosystems.fi

Jouluna 2022 tuemme Pelastakaa Lasten kotimaan työtä. Joululahjoitusten turvin ehkäistään syrjäytymistä ja autetaan kotimaan vähävaraisia perheitä.

Suomessa yli 110 00 lasta elää vähävaraisissa perheissä. Tänä jouluna heidän tilanteensa on erityisen vaikea. Koronan takia monet perheet ovat kohdanneet lomautuksia ja työttömyyttä, ja nyt hintojen nousu ajaa heitä entistä syvempään ahdinkoon.

Pelastakaa Lapset ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää lasten oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmassa.

Toiminta perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen.

Lisätietoa Pelastakaa Lapset ry:n toiminnasta: pelastakaalapset.fi

Ennakoiden ja suunnitelmallisesti toistuvat toimenpiteet säästävät kustannuksia ja pitävät kiinteistön kunnossa. Talotekniset järjestelmät on syytä tarkastuttaa säännöllisesti, mutta erityisesti ennen talvea ja sen jälkeen.

Autopaikkojen lämmitystolpat ovat selkeimpiä kausiluonteisesti käytettäviä sähköverkon toimilaitteita. Ne jätetään yleisesti oman onnensa nojaan pakkaskelien hellittäessä. Syksyllä seuraavan sesongin lähestyessä olisikin syytä tehdä silmämääräinen katsastus törmäys- ja ilkivaltavaurioiden varalta. Autolämmityskoteloiden sisältä varmistetaan ajastinkellojen toimivuus ja vaihdetaan ne tarvittaessa uusiin.

Pihojen ja muiden ulkoalueiden valaistus unohtuu helposti luonnonvalon lisääntyessä keväällä. Otollisin ajankohta valaisinkohtaiselle tarkastamiselle sijoittuu syys-lokakuulle, jolloin lamppujen valontuotto voidaan vaivattomasti todeta iltojen hämärtyessä. Pylväiden ja kupujen ulkoinen kunto varmistetaan samassa yhteydessä.

Piha-alueiden valaisimien ja autolämmityskoteloiden toimivuus on hyvä tarkastaa ennen talvea.

Valaistuksen muita kohteita ovat liiketunnistimet sekä painikkeet porraskäytävissä ja muissa sisätiloissa. Nykyisten led-lamppujen tasalaatuisuuden ansiosta niiden ennenaikaiset rikkoutumiset ovat harvinaisia. Yksittäisten kappaleiden sijasta ledejä vaihdetaankin ryhmissä, kun niille ilmoitettu elinkaariodote lähestyy loppuaan. Tällöin on sopiva aika puhdistaa valaisimet sekä sisä- että ulkopinnoiltaan.

Puista varisevat syksyn lehdet tai talven lumisateet saattavat peittää maanpinnan tasoon asennettuja kohdevalaisimia.  Pollaripylväät ovat toinen valaisinryhmä, jonka päälle kertyvää lunta on poistettava. Tärkeä lumityökohde on sähköpääkeskuksen tai talomuuntamon oven edusta, mikäli se sijaitsee rakennuksen ulkopuolella. Keskuksen sisätilat tulisi pitää vapaana ylimääräisistä tavaroista kaikkina vuodenaikoina.

” Talvea edeltäviä sähköön liittyviä tehtäviä on paljon muissakin taloteknisissä järjestelmissä. Paras ajankohta valaisinten ja muiden laitteiden lisäasennuksille sekä kaapelivedoille on ennen kuin maa ehtii routaantua”, kertoo Aro Systemsin työnjohtaja Isto Kupiainen.

Kesästä talviasentoon

Lämmitysjärjestelmien säätöihin ja toimintatarkastuksiin kannattaa ryhtyä hyvissä ajoin ennen syyskylmiä. Asian tärkeys korostuu isoissa kiinteistöissä, jossa lämmönjako perustuu laajaan vesikiertoiseen patteriverkostoon.

Järjestelmän säädöillä ja tasapainottamisella varmistetaan yhtäläiset lämpöolosuhteet kaikissa huoneistoissa sekä pienennetään energiankulutusta. Huonelämpötilojen optimoinnilla on merkitystä, sillä nousu yhdellä celsiusasteella kasvattaa lämmityskuluja jopa viidellä prosentilla. Ennakoiden tehdyt huollot ja tarkastukset tulevat edullisimmiksi kuin vikaantuneen järjestelmän uusiminen pakon edessä.

Toimenpiteiden ajoittaminen lämmityskauden ulkopuolelle mahdollistaa kierron pysäyttämisen työn ajaksi ilman että kiinteistölle koituu haittaa.

Vesikiertoiseen verkostoon muodostuu paine-eroja virtauksen lämpötilojen vaihtuessa vuodenaikojen mukaan. Kesällä vesi on putkistoissa viileimmillään, jolloin sen tilavuus ja paine pienenee. Talvella vesi on vastaavasti kuumempaa, laajentunutta ja korkeampi paineista.

Paineen laskiessa liiaksi erottuu vedestä ilmaa, joka tyypillisesti hakeutuu ylimpiin lämmityspattereihin aiheuttaen niissä toimintahäiriöitä. Ilmanpoistoa varten pattereissa on ilmausruuvit, joita käytettäessä tulisi varmistua verkoston riittävästä paineesta. Alipaineisen verkoston avaaminen päästää patteriin lisää ilmaa, joten paras ajankohta toimenpiteelle on lämmityskauden alussa, kun virtauksen lämpötilaa nostetaan.

Ilmaaminen vähentää korroosiota ja sitä kautta verkostoon kertyviä epäpuhtauksia. Likaantuminen tuottaa ajan mittaan lämmitysongelmia, jotka saattavat vaatia järjestelmän puhdistusta huuhtelemalla.

Ilmaaminen vähentää korroosiota ja sitä kautta verkostoon kertyviä epäpuhtauksia. Likaantuminen tuottaa ajan mittaan lämmitysongelmia, jotka saattavat vaatia järjestelmän puhdistusta huuhtelemalla.

Pattereiden termostaattiventtiileiden jumittaminen voi kieliä epäpuhtauksista tai johtua vain kesäkuukausien käyttämättömyydestä. Niiden toimivuus tulisikin tarkistaa ennen lämmityskauden alkamista.

Painehäviöt paljastuvat tavallisesti ensimmäisillä syyskylmillä, kun virtaaman lämpötilaa nostetaan kesän jäljiltä. Syy voi piillä vuotavissa venttiileissä, pumpuissa tai painesäiliössä.

Tarkistukset ja säädöt olisi teetettävä säännöllisesti huolimatta siitä mikä lämmitysmuoto on käytössä. ”Maalämpö- ja ilmavesilämpöpumppujen laiteyksiköt sekä kaukolämmön jakokeskus kaipaavat yhtä lailla huolenpitoa kuin öljykattilat. Tunti pannuhuoneessa säästää murheilta talvipakkasilla”, toteaa Aro Systemsin LVI-työnjohtaja Jouni Lehtonen.

Puhdasta sisäilmaa

Koneellinenkaan tulo- ja poistoilmanvaihtojärjestelmä ei tuota puhdasta ilmaa, jos ilmanvaihtojärjestelmä on likainen.

Ilmanvaihtolaitteiden suodattimet on syytä vaihtaa vähintään kahdesti vuodessa mukaan lukien huoneistokohtaiset raitisilmaventtiilit. Otolliset ajankohdat asettuvat alkusyksyyn, jolloin kasvien siitepölykaudet ovat päättyneet sekä kevääseen katuhiekotusten poistamisen jälkeen. Kohteen sijainti vilkkaasti liikennöitävien ajoväylien varrella tai altistuminen muilla tavoin pienhiukkasille edellyttää tavanomaista tiheämpää vaihtorytmiä.

Koneellisten ilmanvaihtojärjestelmien laajamittaisten huoltojen väleiksi suositellaan viittä vuotta. Ihanteellisessa tilanteessa ne voidaan tahdittaa suodattimien vaihtoihin ennen lämmityskautta tai sen jälkeen.

Keväällä sammutettua tai kesäasentoon käännettyä talotekniikka on syytä testata syksyllä ennen käyttöönottoa. Tyypillinen järjestelmä on lämmöntalteenotto, joka hyödyntää ja kierrättää poistoilmaan sitoutunutta energiaa. LTO-laitteen siirrinpintojen puhdistaminen ennen tai jälkeen lämmityskauden pitää sen hyötysuhteen korkealla.

 

Myös viemäreiden ja sadevesiputkien tukkeutumisia voidaan välttää ennakoivilla tarkistuksilla. Ne kannattaakin kuvauttaa säännöllisesti ja tarvittaessa huuhdella, mitä on syytä välttää talvikuukausina.

Talotekniikan häiriötön ja optimaalinen toiminta vaatii järjestelmien säännöllistä huoltoa. Kohteen tuntevat alan ammattilaiset pitävät riskit kurissa ja kokonaisuudet ajantasaisina. Aro Systemsin palvelut kattavat talotekniikan LVISA-ylläpitosopimukset sekä vanhoille että uusille liikekiinteistöille ja asuntoyhtiöille. Ota yhteyttä ja varmista oman kiinteistösi valmius alkavaan talveen.